14.11.2023
Teksti: Marko Jokela, Moottori-lehti
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella tapahtuu vuosittain erittäin paljon hirvi- ja hirvieläinonnettomuuksia. Vuosina 2018–2022 hirvieläinonnettomuuksien määrä kasvoi 23 prosentilla. Myönteistä on, että samanaikaisesti henkilövahinkoon johtaneiden hirvieläinonnettomuuksien määrä laski 22 prosentilla.
Ero selittyy metsäkauris- ja metsäpeuraonnettomuuksien määrän voimakkaalla kasvulla. Metsäkaurisonnettomuudet eivät tyypillisesti johda henkilövahinkoihin eläimen pienen koon ansiosta, ja metsäpeuraonnettomuudet muodostavat kasvusta huolimatta vain noin 5 prosenttia alueen hirvieläinonnettomuuksista.
Valtatie 8:lla sattuu kolareita
Vuosina 2018–2022 yli viidennes kaikista Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntien hirvieläinonnettomuuksista tapahtui valtatiellä 8. Onnettomuuksien määrää ja vakavuutta pyritään nyt vähentämään perinteisten hirvivaroitusalueiden ja riista-aitojen lisäksi älykkäillä järjestelmillä.
Riista-aita estää eläinten luontaista kulkua. Aidan rakentamisen jälkeen kulkureitit siirtyvät usein riista-aidan päihin ja siksi aitojen päistä varoitetaan hirvivaroitusmerkein.
Aidattomilla varoitusjaksoilla hirvieläimistä varoittavat merkit on asetettu onnettomuushistoriaan ja riistanhoitoyhdistysten havaintoihin perustuen. Älykkäiden järjestelmien yleistyessä ei tule unohtaa tavanomaisia hirvi- ja kaurisvaroitusalueita, sillä valtaosa varoitusalueista toteutetaan perinteiseen tapaan tavallisin liikennemerkein.
Vilkkuva hirvivaroitusmerkki käyttöön
Osana yhteiskuntavastuullista ohjelmaansa vakuutusyhtiö LähiTapiola on lahjoittanut yhteensä 60 000 euroa käytettäväksi optimaalisten hirvivaroitusmerkkien ja äänimajakoiden hankintaan. Kohteet ja niihin sopivat älykkäät järjestelmät on valittu yhteistyössä Suomen riistakeskuksen, riistanhoitoyhdistysten ja ELY-keskuksen asiantuntijoiden toimesta.
Uudet optimaaliset hirvivaroitusjärjestelmät on otettu käyttöön valtatiellä 8 Mustasaaressa Maalahden rajalla välillä Bergbacken–Riimala ja Uudessakaarlepyyssä välillä Sandås–Ytterjeppo.
Optimaalinen varoitusjärjestelmä tarkoittaa korkeimman onnettomuusriskin aikaan aamu- ja iltahämärässä vilkkuvaa hirvivaroitusmerkkiä. Varoitusajankohdat perustuvat onnettomuushistoriatietoihin.
13.10.2021
Cyclope -tuotenimi on rekisteröity Euroopan yhteisön tavaramerkki. Rekisterinumero 016382434. Pat.
Copyright 2023 © InnoTrafik Oy |
Evästeet ja yksityisyys |
Rekisteriseloste ja tietosuoja
Nettisivujen toteutus MediaSPREA.