Ajankohtaista

Yle uutiset: Välkky on vilkuttanut hirvivaaraa Etelä-Pohjanmaalla nyt vuoden – kokeilu jatkuu ja laajenee, sillä kokemukset ovat lupaavia

01.12.2022

Autoilijat ovat huomanneet riskistä muistuttavan vilkun hyvin. Kolarit ovat vähentyneet, mutta sitä voi selittää myös hirvikannan pieneneminen. Nyt hankitaan lisää kokemusta ja analyysiä.

YLE / SARI MÖLLER, BIRGITTA VUORELA

Valtatie 19:llä kokeillusta riistavaroitusjärjestelmästä on saatu positiivisia kokemuksia. Välkky on toiminut noin yhdeksän kilometrin mittaisen tieosuuden molemmissa päissä Seinäjoen ja Jalasjärven välillä.

Hirvivaroitusmerkit ovat vilkkuneet aamu- ja iltahämärässä, jolloin hirvikolarin riski on suurimmillaan. Niiden on toivottu havahduttavan autoijoita ja vähentävän eläinkolareita.

Näin vaikuttaa myös käyneen. Pilotti jatkuu ja myös laajenee: Pirkanmaan ely-keskus aikoo vielä tämän vuoden puolella asentaa älykkäät merkit turvaamaan työpaikkaliikennettä tieosuudelle Nokian ja Rauman välillä.

Tarvitaan lisää seuranta-aikaa ja analyysiä

Välkky on vaikuttanut autoilijoiden käytökseen, ja myös hirvikolarien määrä on laskusuunnassa, sanoo Jouni Hänninen älyliikennelaitteita kehittävästä InnoTrafikista. InnoTrafik on mukana riistavaroitusjärjestelmän pilotissa yhdesä Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksen ja Suomen riistakeskuksen kanssa.

Kokeiluaikana kolareita sattui tieosuudella kuusi, aiempana vuonna vastaavaan aikaan kahdeksan. Vuodet 2017–2018 olivat synkkiä: silloin hirvikolareita tapahtui 14 kappaletta.

Välkyn suoraa vaikutusta on silti vaikea arvioida, sillä viiden vuoden sisällä hirvikanta on alueella ja koko maassa pienentynyt viidenneksen. Myös sattumalla on aina sormensa pelissä.

– Pilotin aika on lisäksi melko lyhyt vetää johtopäätöksiä vaikuttavuudesta, sanoo liikenneturvallisuusvastaava Kjell Lind Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksesta.

Myös hirvitalousaluesuunnittelija Joni Saunaluoma Suomen Riistakeskuksesta pitää näkymää hyvänä, vaikka Välkyn vaikutusta ei voikaan varmaksi sanoa. Kolarimäärien kehitystä seurataan jatkossakin.

– Jos saataisiin näitä muutamallekin tieosuudelle, niin viidessä vuodessa alkaisi näkyä trendi, joka ottaa huomioon myös hirvikannan muutokset.

Harkinnassa on lisätä merkkejä kyseiselle tieosuudelle ja laskea nopeusrajoitusta pahimpaan riskiaikaan syksyllä.

Kolaritilastoja ja liikennedataa analysoidaan paremmin. Sekin kiinnostaa, miten välkkymerkin toiminta ja toimimattomuus vaikuttavat ajonopeuksiin.

Autoilijat tavoitettava paremmin
Riistavaroitusjärjestelmästä on myös kerätty palautetta autoilijoilta. Kyselyyn tuli 55 vastausta, ja niiden perusteella autoilijat ovat havainneet Välkyn hyvin ja kokeneet sen erittäin tarpeelliseksi ja hyödylliseksi.

– Vaikka aineistonäyte on pieni, tuloksia voidaan pitää suuntaa antavina, toteaa aineiston analysoinut professori Pekka Räsänen Turun yliopistosta.

Tiedottaminen vaatii silti kehittämistä, ja siihen aiotaankin satsata erityisesti toukokuussa kun emät vieroittavat vasoja.

Hänninen muistuttaa, että välkky on vain yksi osa riistavaroitusjärjestelmää. Kolarimäärällä mitattuna kymmenen riskialtteinta aluetta on kartoitettu. Niissä voitaisiin ottaa käyttöön reaaliaikainen varoitusta autoilijoille ja välkky-äänimaisemaa, joka puolestaan karkottaa hirven.

– Kun hirvi on tulossa hirviaidan välistä, tehostemerkkikapeli vilkkuu riistamerkin päällä. Annetaan autoilijalle mahdollisuus välttää onnettomuus, sanoo Hänninen.

Autoilija onkin avainasemassa, muistuttaa hirvitalousaluesuunnittelija Joni Saunaluoma.

– Lopulta autoilija omilla ratkaisuillaan ja tilannenopeudellaan pystyy vaikuttamaan siihen, miten suuri onnettomuusriski on. Hirvien kanssa on opittava olemaan, sillä kokonaan niitä ei pois saada eikä sitä voi laittaa tavoitteeksikaan.