News

Välkkyjä asennettiin suojateille varoittamaan autoilijoita Forssassa – asukkaiden ehdottamat suojatiet huomioitiin sijoituskohteissa

21.09.2023

LähiTapiola Loimi-Häme -tiedote 21.9.2023

Keväällä LähiTapiola Loimi-Häme järjesti kuntalaisille sekä asiakkailleen kyselyn Forssan vaarallisiksi koetuista suojateistä. Kyselyn tulosten perusteella Välkky-havainnekapseleita asennettiin eniten ääniä saaneille suojateille parantamaan kevyen liikenteen liikenneturvallisuutta.

Vuoden 2023 liikenneturvallisuustekona LähiTapiola Loimi-Häme lahjoitti Välkky – havainnekapseleita yhteensä kahdelletoista suojatielle Hämeenlinnaan, Hattulaan, Janakkalaan, Forssaan sekä Tammelaan.

- Haluamme edistää liikenneturvallisuutta konkreettisin teoin. Olemme partioineet suojateitä henkilökunnan voimin jo yhdeksänä vuonna koulujen alkaessa. Heijastinliivilahjoitukset päiväkodeille, kouluille ja harrasteryhmille on myös ollut meillä jokasyksyinen tapa. Tänä vuonna saimme hallituksemme päätöksellä käyttörahastolahjoituksena toteuttaa 40.000 euron arvoisen suojateiden turvallistamishankkeen viidelle paikkakunnalle, kertoo markkinointi- ja viestintäpäällikkö Ulla Teittinen LähiTapiola Loimi-Hämeestä.

Forssan kohteiksi valikoitui Linja-autoaseman ja Siurilankadun suojatiet

Forssalaiset antoivat 108 ehdotusta turvattomiksi kokemistaan suojateistä. Kaupunkilaiset äänestivät Vapaudenkadulla linja-autoaseman kohdalla olevan suojatien 22 ehdotuksella turvattomimmaksi. Toiseksi eniten ääniä sai Siurilankadun kaarteen suojatie, joka sai 19 ehdotusta. Toinen Siurilankadun turvallistettu suojatie on kioskin kohdalla.

- Siurilankadulta on tullut jo aikaisemmin palautetta ja toiveita kevyen liikenteen turvallisuuden parantamisesta, joten Välkky-kapselit ovat mainio ratkaisu. Vapaudenkadulla torin vieressä on vilkasta kävelyliikennettä linja-autoaseman ja torin välillä. Jalankulkijalla on tuossa kohdassa ylitettävänään neljä kaistaa ja turvana ainoastaan kapea keskisaareke. Nyt turvallisuutta parantavat Välkky-kapselit, kertoo kunnallistekniikan päällikkö Ville Saarenmaa Forssan kaupungilta.

Välkky-suojatievariottimet toteutetaan yhteistyössä InnoTrafik Oy:n kanssa
Välkky-havainnekapseli tunnistaa suojatiealueelle tulevan kevyenliikenteen kulkijan ja käynnistää varoitusvilkutuksen autoilijalle. Välkky on aktiivinen ympäri vuorokauden, se vilkuttaa myös päiväsaikaan, jolloin kulkijoitakin on yleensä enemmän ja laitteen vilkutus näkyy myös valoisalla.

- Meille InnoTrafikilla on tärkeää saada olla mukana kehittämässä turvallisempaa ympäristöä ihmiselle elää ja olla. Yrityksemme ydin on kehittää älykkäitä liikennelaitteita, jotka parhaimmillaan voivat jopa pelastaa ihmishenkiä, kertoo Välkyn kehittäjä Jouni Hänninen InnoTrafik Oy:stä.