02.09.2021
Tamperelaislähtöinen älyliikennelaiteyritys Innotrafik oy takoi koronavuonna historiansa parhaan tuloksen. ”On kumma, jos eivät mene kaupaksi”, sanoo toimitusjohtaja Esa Ere tulevista julkistuksista.
KUVA: Innotrafikin perustaja Jouni Hänninen (oik.) ja ohjelmistopäällikkö Johannes Lehtonen ylittivät suojatien Tampereen Hämeenpuistossa elokuun lopussa. Tampere oli yksi Suomen ensimmäisistä kaupungeista, jotka ottivat käyttöönsä Hännisen keksimän Välkky-havainnekapselin.
KUVA: PETRI HUHTINEN / AAMULEHTI
Aamulehti 2.9.2021 - Henriikka Korte
Sähköpotkulautailija rullaa suojatielle Tampereen Hämeenpuistossa. Samalla sinivalkoiset led-valot alkavat vilkkua suojatiemerkeissä. Lähestyvät autot hidastavat vauhtiaan.
Jouni Hänninen sanoo, että juuri näin Välkky toimii. Kun vuoden liikennetekona tammikuussa palkitun havainnekapselin sensorit tunnistavat suojatielle suuntaavan kulkijan, led-valot kiinnittävät autoilijan huomion jalankulkijaan.
Hänninen on Välkyn keksijä ja sitä valmistavan tamperelaisen Innotrafik oy:n perustaja ja yksi omistajista.
Innotrafik syntyi Välkyn ympärille, mutta nykyisin se on vain yksi esimerkki älyliikennelaitteita valmistavan yrityksen innovaatioista.
Jouni Hänninen kertoo, että sen jälkeen, kun Välkky sai vuonna 2015 huomiota voitettuaan San Franciscossa Vision Zero 2.0- liikenneturvallisuuskilpailun, teollisuusyritykset lähestyivät Innotrafikia.
Lue Aamulehden juttu vuodelta 2015: Tamperelaisfirma auttaa San Franciscoa parantamaan jalankulkijoiden turvallisuutta liikenteessä
Innotrafik ryhtyi yhteistyöhön Stora Enson kanssa. Hänninen ei mainitse muita yrityksiä nimeltä, mutta kertoo, että muitakin jättejä on yhtiön asiakkaina.
Välkyn jälkeen tamperelaisyritys kehitti Cyclope-törmäyksenvaroitusjärjestelmän, joka varoittaa esimerkiksi teollisuushalleissa työskenteleviä liikkuvista tai muuten vaarallisista koneista.
Innotrafikin ohjelmistopäällikkö Johannes Lehtonen kertoo, että käytännössä törmäyksenvaroitusjärjestelmässä on kaksi komponenttia.
Työntekijän kantama henkilötunnistin on radioteitse yhteydessä esimerkiksi trukkiin asetettuun ajoneuvotunnistimeen. Jos tunnistimille asetettu turvaetäisyys alittuu, molemmat laitteet hälyttävät eli värisevät, piippaavat ja vilkkuvat.
Välkkyä on tänä vuonna hyödynnetty myös koulujen pihoissa. Välkky toimi ensimmäiseksi seinäjokelaisen koulun pihan turvatolppana, jonka napin painalluksesta välituntivalvojan lähettimeen kulkee tieto kiusaamistilanteista.
Kaikkein tuorein tamperelaisyrityksen kokeiluista sijoittui Tampereen Kauppiin, jossa Innotrafik testasi Cyclope Tram -turvajärjestelmänsä toimivuutta raitiovaunureitin ylikulkuväylillä.
28.08.2024 | Liikenne
23.07.2024 | Liikenne
25.06.2024 | Teollisuus
27.03.2024 | Maantiet
11.03.2024 | Maantiet
15.11.2023 | Maantiet
14.11.2023 | Maantiet
09.11.2023 | Maantiet
17.10.2023 | Liikenne
21.09.2023 | Liikenne
16.08.2023 | Liikenne
08.08.2023 | Maantiet
01.08.2023 | Maantiet
29.06.2023 | Maantiet
28.06.2023 | Maantiet
13.10.2021
10.03.2021 | Teollisuus
Cyclope -tuotenimi on rekisteröity Euroopan yhteisön tavaramerkki. Rekisterinumero 016382434. Pat.
Copyright 2024 © InnoTrafik Oy |
Evästeet ja yksityisyys |
Rekisteriseloste ja tietosuoja
Nettisivujen toteutus MediaSPREA.